Eli tässä tulee 1. osa! :)

(Soinoigin näkökulmasta)

Seison uuden tonttini edessä. Se on iso ja tasainen. Vihreää ruohoa, ja siellä täällä soraa. Ei uskoisi, että vuonna 1983 tähän laskeutui ufo. Ufossa olin minä ja minun perheeni.

 

Nyt mietit varmaan, miksi seison tässä. No, kuten varmaan näet ulkonäostäni, en ole tältä planeetalta. Olen alien, Soinoig Unknown. Asuin lapsuuteni ufossa isäni, äitini ja siskoni kanssa. Etsimme sopivaa planeettaa jäädä asumaan.

Sitten minä rupesin käyttäytymään heidän mielestään liian inhimillisesti, ja he päättivät hankkiutua minusta eroon. He muistivat, että omistavat täällä Telluksella tämän tontin, vanhan "ufokentän", ja toivat minut tänne. Sanoivat, että kun noin kovasti haluan olla ihminen, niin ole sitten. Antoivat minulle sukunimen, Unknown. Niinkuin ihmisillä. Antoivat minulle ihmisten vaatteet.

Ja ihmiseksi minä halusinkin! Haluan että mieheni ja lapseni saavat elää jollakin planeetalla, eivätkä niiden välillä. En edes ikävöi vanhempiani, päinvastoin. Aion aloittaa uuden elämän ilman heitä. Saavat sitten olla sen supersiskoni kanssa niin paljon kuin ikinä haluavat. Mutta miten tällainen viheriho-mulkosilmä muka voi sopeutua normaalien joukkoon?

Päätin heittää huonot ajatukset pois mielestäni ja soittaa eräälle rakennusyhtiölle, jonka numeron näin mainoksessa, kun laskeuduimme. Kyllä, avaruudessa oli samanlaisia puhelimia kuin täällä maassa.

"Niin, minä tässä, Unknown. Tuota, minulla on omistuksessani tyhjä tontti. Voisitteko mitenkään rakentaa tänne pientä taloa? No, vaikka valkoiset. Yksi huone ja vessa käy oikein hyvin. Kiitos, näkemiin!"

Olen kuullut, että täällä Moonlight Fallsissa on paljon keijuja, ihmissusia ja vampyyreja. Myös noidista puhutaan. Täydenkuun aikaan maasta nousee zombeja. Ehkä en olekaan täällä niin hirveän outo ilmestys.

Juoksen erääseen aavemaiseen puistoon, ja näen maassa joitain ruskeita "pömpeleitä". Mitä ne ovat? En tiedä, mutta menen silti niiden luokse ja poimin ne mukaani.

Lisäksi näen suuren, korkean kiven, jossa on outo naama. Muistan hämärästi, kuinka satukirjoissa kerrottiin tuollaisista. Niin, se on sääkivi! Se on kyllä tavallaan hieno, ajattelen!

Sitten puhelimeni soi. Siellä on taas se remonttiyhtiö. Sanovat, että taloni on valmis! "Kiitos paljon, tulen sinne heti!", huudahdan puhelimeen.

Hyppään lähimpään vapaana olevaan taksiin ja lausun tonttini osoitteen. "Hevosenkenkäkaarre 89". Ihme kyllä, naispuolinen kuljettaja vain vilkaisee minua peruutuspeilistä, hymyilee ja käyttäytyy, kuin olisin ihan normaali ihminen. Noh, ehkä täkäläiset taksikuskit ovat tottuneet kaikenlaisiin hirvityksiin.

Hyppään taksin kyydistä, kun olen antanut tarvittavan rahasumman, ja katselen uutta kämppääni. "Hienohan tuo on kuin mikä", ajattelen.

"Voi, kunpa löytäisin jo pian jonkun asuttamaan tätä taloa kanssani!", mietin katsellessani taloni koristeellista lasiovea. Talon seinustaan on rakennettu pikkuruinen katos postilaatikolle ja roskikselle.

Vessani on melko pieni ja yksinkertainen, mutta omalla tavallaan elegantti. Toivottavasti en joudu leikkimään putkimiestä kovin usein!

Makuuhuone on verhottu romanttisen punaisella tapetilla, ja huoneen ainoa kaluste on halpa parisänky.

Makuuhuoneen vieressä sijaitsee kirkkaan keltavihreällä tapetoitu huone. Tuleva lastenhuone, oletan.

Keittiössä vallitsee sininen värimaailma, ja makuuhuoneiden ovien välissä on pieni ruokapöytä tuoleineen. Aion opetella laittamaan herkullista ruokaa, koska se on terveellistä!

Talosta löytyy myös pieni oleskelunurkkaus, jossa on retro-tv ja saman henkinen sohva. Toivottavasti televisio toimisi vielä toiset 30 vuotta...

Tässä siis vielä koko taloni pohjapiirros.

Täällä minun kelpaa asua!

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Mitäs piditte? :) Tämä on siis ensimmäinen legacyni/tarinani koskaan, jota kirjoittelen nettiin, joten kirjoitus ym. ei vielä ole kovin huippua... Pidittekö tästä "minä"-näkökulmasta, vai haluaisitteko lukea seuraavan osan kenties "kertojan" näkökulmasta? Kommenttia, kiitos!